Elämää Savossa / Tarinakilpailu

Voitto tuli! Jeeeee! -Torin ympäristön kehittäminen -tarinakilpailun tulokset


Selailin tänään Kuopion kaupungin FB-sivuja ja huomasin vajaan kuukauden takaisen ilmoituksen, jossa kerrottiin viime kesänä käynnistyneen tarinakilpailun voittajat. Huomasin numeron 3. perässä oman nimimerkkini ”Pinkki Pumpernikkeli”. Nimimerkki tulee lapsuuteni lempiherkusta, jota äiti antoi minulle usein herkkupäivinä. Luulin aluksi, että tulin kolmanneksi ja iloitsin pronssista! Sitten tajusin, että kilpailussahan oli kolme teemaa ja minun tarina oli viimeisen eli kolmannen teeman voittaja! Ihanaa! Puhdasta kultaa -niminen tarina Kuopion torin kehittämisestä sai kultaa! Olin itse unohtanut jo koko asian, kun kirjoitin tarinan joskus viime kesänä ja kaupungin onnitteluviesti oli mennyt vanhaan sähköpostiosoitteeseeni. En edes ollut huomannut kilpailun äänestystä missään enkä näin ollen ole itse äänestänyt itseäni. Kuitenkin kuopiolaiset ovat äänestäneet tarinani voittoon. Kiitos paljon kaikille äänestäjille!

Kuopion kaupungin kaupunkisuunnittelupalvelut järjesti tarinakilpailun, jonka tavoitteena oli saada meitä kuntalaisia visioimaan Kuopion keskustan ja torin tulevaisuutta. Kilpailussa oli kolme eri teemaa, joiden pohjalta tarinat kirjoitettiin ja voittajatarinat valittiin yleisöäänestyksellä. Minun tarina sijoittui teemaan 3. Tarinassa tuli visioida Kuopiota vuonna 2040. Tarinateemani kuvaus oli seuraava:

Teema 3: Rohkeasti uuteen alkuun
Kuopiossa osaaminen ja lahjakkuus ovat luonnonvoimia. Ne saavat aikaan muutosta, kehitystä sekä uusia tapoja toimia ja elää parempaa elämää. Alussa oli mualiman napa, ahven ja kukko. Oli Veljmies ja Siskotyttö. Oli itä ja länsi. Nyt meillä on jotain aivan muuta – suurta, innovatiivista ja mahtavaa. Kaupunkimme keskusta on kehittynyt ja kasvanut niin horisontaalisti kuin vertikaalisti, ja sitä tullaan ihailemaan ja hämmästelemään aina kaukomailta saakka. Emme ottaneet mallia kenestäkään, vaan teimme rohkeasti omia ratkaisujamme, jotka olivat ennenkuulumattomia ja joista kuulimme pitkään. Todistimme jälleen kerran, että luonteemme vahvuus, luovuus, voimakkuus sekä periksiantamattomuus saavat aikaan suuria asioita.

Lisään tarinan teille luettavaksi myös tähän.

Puhdasta kultaa
 
Kuljin Sokoksen kahvilan ohi kädet takintaskuissa, vasurilla taskussa pitäen kiinni puhelimesta. Se pitää ladata, jotta voin soittaa ajoissa kyydin kotiin. Tänään mentäisiin katsomaan mummia. Joka kerta, kun kävelin kahvilan ohi, mietin, miten mummi kertoi, että hänen nuoruudessaan he olivat viettäneet kesät ja talvet kavereittensa kanssa Sokoksen pimeässä likaisessa kongissa ja siksi hän oli kieltänyt äidiltäni kaupungilla notkumisen kokonaan. Mummi kun tiesi kokemuksesta mitä siellä tapahtuu. En tiedä miksi äiti kuitenkin kertoi tarinoita Sokoksen takana vietetyistä tunneista ja, miten hän tunsi vieläkin nimeltä vanhemmat vartijat, jotka aikoinaan kiersivät rakennuksien sekä torin alla kauppakujalla hätistäen nuorisoa pois. Tuota työtä heillä ei ollut enää. Äidillä oli ollut lupa käydä 44:ssa, mutta sieltä hänellä ei ollut yhtä hyviä tarinoita kerrottavanaan. Nuorisotalo oli mennyt aikaisin kiinni ja oli nuorten juuri parhaana loma-ajankohtana heinäkuussa suljettu kokonaan. Ja siellä oli kova valvonta päällä. Erikoista, jos nytkään ei voisi viettää kavereitten kanssa aikaa ilman kyttäämistä.  
Muutaman tunnin yöunien voimin väsynyt kulkuni jatkui mielettömästä tunnelmasta tunnetulle Mualiman navalle Kuopion kauppatorille ja mietin, mitä tuliaisia vietäisiin mummille. Jotain herkkuja varmaan taas. Niistä mummi tykkää. Aurinko paistoi ja muutaman korttelin takaa kohoavan köysiradan kultaiset vaunut veivät säännöllisesti ihmisiä Puijolle. Yhdestä vaunusta kultaisen kukkotarran takaa vilkutti kahdella kädellä pieni aasialainen tyttö. Heilautin hänelle laiskasti kättä, tungin sen takaisin taskuuni ja jatkoin matkaani. Torialue oli kaikelle kansalle saavutettava ja aidosti meidän jokaisen olohuone. Myös mummi pääsi torille ja sen palveluihin helposti, vaikka hän liikkuikin nykyään pyörätuolilla. Tiesin, ettei tori ole aina ollut saavutettava tai avoin kaikille, joten saimme olla kiitollisia siitä, millaisessa Kuopiossa voimme viettää nuoruutemme. Myös ulkopaikkakuntalaisten ja ulkomaalaisten oli nykyään helppo viihtyä torilla, kun kaikki paikat ja palvelut oli kuvitettu niin hyvin, ettei tarvinnut osata vaikeaa suomen kieltä siellä asioidessaan. Sitten näin suuren teräslasilla katetun tilan alla kioskin ja myyntipöytien välissä tutun mustan kuluneen nahkatakin selän ja vatsassani nipisti.
Nahkatakki oli sijoittunut torivalvojan kirkkaan keltaista liiviä vastapäätä ja takin pitkistä hihansuista vilkkui rivi hopeisia sormuksia. Oman farkkutakkini hihat kiristivät ja olivat jääneet lyhyiksi jo edellisenä kesänä. Hihat kuitenkin peittivät mustat tussinjäljet, joilla pari yötä sitten piirsimme tatuointeja käsivarsiini Nahkatakin kanssa ja katsoimme, kun sankka savupilvi nousi tutun hienosti entisöidyn sinapinkeltaisen puukorttelin kidasta. Tuo näky ja jo yli sata vuotta Kuopiossa leijunut savuntuoksu aamuyöllä neljältä sai usein baareista torin ruokamaailman nakki- ja vegekioskeille tulevan kansan, etenkin turistit, hätkähtämään. Halasin Nahkatakkia sivusta melko kömpelösti ja nyökkäsin keltaliiville tavalla, jota äiti paheksuisi. Kuulin korvissani, miten äitini huokaa ja toteaa, että nyökkäys päällä taaksepäin ei ole soveliasta, vaan minun tulisi tervehtiä ihmisiä ääneen. En kuitenkaan halunnut keskeyttää keltaliivin leveällä savon murteella tuotettua selostusta siitä, että tori on jatkossakin auki ympäri vuorokauden ja että suosittu yötori jatkaa toimintaansa myös tulevana talvena. Nahkatakki nauroi innostuksesta ja pyysi minulta, että mennään aamiaiskahvilaan istumaan.  
Rennosta tyylistään tunnettu persoonallinen leipomo-kahvila Suussa Sulava on maineensa veroinen ja koko torin sydän. Voisin ehdottaa äidille, että viedään sieltä jotain mummille. Heitin puhelimeni kahvilan pöydän latausalustalle ja tarkistin puhelimesta paljonko minulla on katetta. Halusin ostaa Nahkatakille pannukakkua ja kaakaon vaahtokarkilla, ihan niin kuin vanhoissa ilmaiselokuvissa, joita on käyty katsomassa Mualiman navan Kino Ydin -ulkoilmateatterissa joka loppukesän perjantai. Menimme aina ajoissa paikalle, jotta pääsimme varmasti lasisen rakennuksen avoimen terassin sijaan katetuille alueille pehmustetuille parituoleille makaamaan vierekkäin ja katsomaan leffaa. Äänentoisto ja koko torin valaistus on jo yksin niin upea, että sen takia kannattaa koota perhe, ystäväporukka tai mennä vaikkapa yksin leffaan. Katetut, lämpimät alueet ovat tulleet meille muutenkin tutuksi, koska niissä saa istua ja hengailla kuivassa sekä ladata puhelinta rauhassa ympäri vuoden. Tila on niin upea ulkonäöltään kuin eri osastoiltaan, että se voittaa kaikessa pienuudessaan ison Oodinkin. Paukkupakkasilla tosin siirrymme usein Mualiman navan Kainaloon tai virallisesti Apajaan, jonne nuorille on tehty erillinen ajanviettoalue kaupungin tukemien pienyrittäjien liikkeiden väliin. Mualiman navan Kainalossa meillä on hyvä olla: siellä saa pelata, lukea tai vaikka ottaa unet muotoilluilla puudivaaneilla, kunhan pitää paikat siistinä eikä käytä mitään aineita. Kukaan ei aja meitä pois torilta tai Kainalosta, ei edes minua, vaikka päälaellani on milloin minkäkin värinen lyhyt keesi. Mummia tukkani naurattaa, äitini inhoaa sitä. Vain Mualiman navan itsenäisyyspäiväjuhlissa äitikin hyväksyi, kun värjäsin keesin kirkkaan siniseksi ja laitoin päälle valkoisen kauluspaidan. Katsoin kahvilan lasiseinän läpi leipomon puolelle ja mietin leipurien työtä katsellessa, että pannukakku voisi maistua mummillekin. Tai ehkä haetaan jotain Kuopion Karkki-Kukolta, joka sijaitsee yhdessä torille rakennetuissa uusvanhoissa pienissä kivijalkaputiikeissa. Mummin herkkua oli kahvipapukarkit. Karkki-Kukko oli tuttu näky myös useissa torin ympäri vuoden tapahtumissa. Pikkusiskoni menee aina vetämään Kukkoa sen kultaisesta pyrstöstä karkin toivossa.
Nahkatakki ahmi pinaatti-tuorejuusto-pannukakkua ja selitti, miten torin kaupungintalon päätyyn oli tullut taas uutta taidetta. Hän haaveili, että jokin päivä seinissä olisi hänen käden jälkiään. Olen nähnyt hänen piirroksiaan enkä olisi yhtään yllättynyt, jos joku päivä hän saisi kunnian toteuttaa taidealueen seinään tai alueelle jonkin oman patsasvisionsa. Tiesin, että hän osasi työstää taidetta myös kolmiulotteisena. Hän teki minulle Kainalossa torin pop -up work shop -viikolla keramiikasta pienen avaruussiilin. Sen hopeiset piikit on vieläkin ehjät, vaikka se on ollut kotona kaiuttimen päällä päivittäisessä tärinässä. Siilin siksi, kun se kuulemma muistuttaa minusta. Hän on oikeasti taitava. Itse en osaa mitään enkä tiedä mitä haluaisin isona tehdä. Muuta kuin olla Nahkatakin kanssa. Torin taiteesta hän piti eniten Ytimessä-monumentista. Hänen some oli täynnä livekuvia siitä eri vuodenaikoina ja eri valoissa. Monumentin karkea osittain kultainen pinta heijastelee kauniisti valossa. Auringossa se häikäisee ja aiheuttaa pahimmillaan palovammoja, kun sitä halaa. Silti kaikki haluavat halata Mualiman navan ydintä. Erityisesti ulkopaikkakuntalaiset. Yhdessä kuvassa, jota ei koskaan julkaistu missään, hän poseerasi monumentin kanssa pelkissä harmaissa bambupöksyissä. ”Pitkät sarvet!” Nahkatakki sanoi, ja yritti venyttää oikukkaan kiharia hiuksiaan kahdeksi piikiksi molemmille puolille päätään, jonka jälkeen näytti kieltä minulle kameraan. Otin kuvan yöllä yhteisen uimareissun jälkeen. Minulle se kuva on rakkaus, koti ja elämä. Se on puhdasta kultaa. Se on Kuopio.  

Pääset lukemaan tarinani myös Kuopion kaupungin verkkosivuilta täältä.

Kiitos äänestäneille ja toivottavasti edes osa tarinani visioista tulee toteutumaan! Kohta muuten pääsemme viettämään taas aurinkoisia päiviä Mualiman navalla. Ihanaa kesän odotusta kaikille!

Mualiman navalla asuva politiikasta, kulttuurista ja kielistä kiinnostunut ihmisoikeuksien ja yhdenvertaisuuden puolestapuhuja. Eläinrakas kaupunginvaravaltuutettu, joka viihtyy luonnossa, uimahallissa ja hevosen selässä. Viiniharrastaja, kaverikoiraohjaaja ja koulutuspäällikkö, jonka sydäntä lähellä on reilu työelämä, koulutuksen tasa-arvo, saavutettavuus ja esteettömyys sekä sosiaalinen oikeudenmukaisuus. Arjessa läsnä aviomies ja pomeranian-rotuinen pikkukoira Mr. Pomppu.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *