-
Kuvat ja esineet voivat olla apuna kohtaamisessa
Kirjoitin ajatuksiani muistisairaiden kohtaamisesta ja kommunikoinnista Savon Sanomien mielipidesivulla 22.9.2020. Parhaillaan vietetään Muistiviikkoa. Erilaiset muistisairaudet ovat meille suomalaisillekin jatkuvasti kasvussa oleva kansansairaus. Täällä Pohjois-Savossa etenevää muistisairautta sairastavia on noin 11 000 henkilöä, kun taas…
-
Turkistarhauskielto, ei vammaisasiavaltuutettua, sisäpoliittinen julkilausuma: tunnelmia SDP:n puoluekokouksesta
Minut äänestettiin ensimmäistä kertaa edustamaan Kuopiota SDP:n 46. puoluekokoukseen elokuun lopussa Tampereelle. Kokous oli kolmipäiväinen alkaen lauantaiaamuna. Suuntasimme Savo-Karjalan piirin puheenjohtaja Tiina Kaartisen kanssa junalla kohti Tamperetta kuitenkin jo perjantai-iltana, jotta olemme pirteinä…
-
Kaikki eivät ole loikassa mukana
Kirjoitin ajatuksiani digiloikasta Savon Sanomien mielipidesivulla 13.6.2020. Koronan pakottamana maailman digiloikka tapahtui nopeammin kuin kukaan osasi ajatella. Parhaimmillaan muutos on positiivinen, kun palvelut ja asiointi eivät ole enää aikaan tai paikkaan sidottuja ja…
-
Vaalitulos julki ja niin kengänkärkeni suuntaavat kohti Tamperetta!
Tänään oli todellinen Happy Friday, sillä SDP:n Savo-Karjalan piirin Kuopion vaaliyhtymän puoluekokousedustajavaalin tulos julkistettiin! Minä saan kunnian lähteä Tampereelle edustamaan alueeni demareita viiden muun edustajan kanssa. Minut äänestettiin ensimmäistä kertaa Kuopion edustajaksi, joten…
-
Kuopion on huomioitava kuurot
Kirjoitimme Kuurojen Liiton aluetyöntekijä Juha Oksasen kanssa ajatuksiamme kuurojen kuopiolaisten huomioimisessa kaupungin viestinnässä Savon Sanomien mielipidesivulla 16.5.2020. Toimitus on ”korjannut” tekstistä yhden kohdan virheellisesti eli me kirjoitimme Juhan kanssa, että Kuopio voisi ottaa…