Muutetaan Mualiman napaa? -Vuosi kuntavaaleihin
Tänään on tasan vuosi kuntavaaleihin! Kolme vuotta sitten omat voimavarani eivät riittäneet panostamaan vaaleihin siinä mittakaavassa kuin olisin halunnut. Takana oli melkoinen elämänmuutos ja muutto maalta kaupunkiin: olin juuri ostanut asunnon Kuopion keskustasta, jota remontoin ja siivosin. Olin myös hakenut elämääni pienen leijonan, joka opetteli asumaan kanssani kaaoksen keskellä.
Päivät kuluivat tiilien kuskaamisessa 6. kerroksen asunnosta alakerran oven edessä odottavan peräkärryn kyytiin. Rakennuspölyn siivoaminen on muuten pitkäpiimäistä puuhaa. Sitä tuntui tupsahtelevan oransseina pölypilvinä milloin mistäkin vielä kuukausia remontin jälkeen.
Pomppu oli tietysti myös silloisissa vaalivalvojaisissa mukana opettelemassa politiikan kiemuroita ja kannustamassa meitä kaikkia. Pomppu oli tyytyväinen, kun pääsi (nyk.) kansanedustaja Tuula Väätäisen kainaloon Savon Sanomien printtilehden juttuun.
Seuraaviin kuntavaaleihin lähden mukaan tavoitteenani päästä Kuopion kunnanvaltuustoon tekemään yhdenvertaisempaa ja nykyistä saavutettavampaa Kuopiota. Kuntavaalit 2021 järjestetään sunnuntaina 18. huhtikuuta 2021. Mikäli olet kiinnostunut Muuttamaan Mualiman napaa niin lähde ehdokkaaksi kuntavaaleihin! Voit olla yhteydessä minuun niin kerron lisää tai ilmoittaudu suoraan demareiden sivustolla! Jos et ole itse valmis ehdokkaaksi niin toivottavasti annat minulle luottamuksesi vaaleissa! Pidetään yhteyttä!




