Mielipidekirjoitus / Savon Sanomat,  Politics Category

Yhdenvertaisuus on lisääntynyt Kuopiossa


Kirjoitin ajatuksiani yhdenvertaisuuden lisääntymisestä Savon Sanomien mielipidesivulla 8.4.2020.

Viime jouluna saimme lukea Kuopion kaupunginjohtaja Jarmo Pirhosen perinteisen joulutervehdyksen kaupungin nettisivuilta. Vain pari kuukautta myöhemmin on ollut ilo huomata, että kaupunginjohtaja on kertonut ajankohtaisista asioista kuten koronavirustilanteesta ja vuoden 2019 kaupungin tilinpäätöksestä nettivideoissa.

Näin tieto tulee helposti lähestyttävässä muodossa ja kaupunginjohtaja asukkaille entistä paremmin tutuksi. Video sai positiivisen vastaanoton myös sosiaalisessa mediassa.

Pyynnöstäni videoon lisättiin nopeasti tekstitys, jotta sisältö saavuttaa suuremman yleisön. Tekstityksestä hyötyvät niin ikäihmiset, huonokuuloiset, puhevammaiset, afaattiset henkilöt, vieraskieliset kuin kuurotkin.

Meidän ja viranomaisten tulee kuitenkin ymmärtää, että kirjoitettu teksti ei korvaa kuuron äidinkieltä, viittomakieltä. Tekstitys vastaa kuurolle miltei sitä, jos me seuraisimme kaupunginjohtajan puhetta näyttölaite äänettömällä japaninkielisiä kirjoitusmerkkejä seuraten.

Tekstityksen rinnalle onkin hyvä vielä lisätä tulkkaus viittomakielelle, jotta saavutetaan myös yksi tärkeä kieli- ja kulttuurivähemmistömme. Otetaan mallia Sanna Marinin (sd.) hallituksen tiedotustilaisuuksista, joissa valtioneuvoston viestintäsuosituksia noudattaen on reaaliajassa tapahtuva viittomakielen tulkkaus. Näin Kuopio olisi kaikki asukkaansa aidosti huomioiden matkalla hyvän elämän pääkaupungiksi.

Tytti Luoma Koulutuspäällikkö, Tulkkaus ja kielellinen saavutettavuus

Humanistinen ammattikorkeakoulu


Voit lukea kirjoitukseni myös täältä:

https://www.savonsanomat.fi/mielipide/lukijan-sanomat/Yhdenvertaisuus-on-lis%C3%A4%C3%A4ntynyt-Kuopiossa/1538868

Mualiman navalla asuva kaupunginvaravaltuutettu (sd.) sekä käsitöitä arvostava ei-käsityötaitaja, jonka varpaat täti pitää lämpimänä neulomalla upeita villasukkia niin arkeen, töihin kuin yöunille. Eläinrakas hallitusammattilainen (HHJ), joka viihtyy stand up -keikoilla, viinikerhossa sekä vesijumpassa ja (liian harvoin) salilla. Ihmisoikeuksien ja yhdenvertaisuuden puolustaja, kaverikoiraohjaaja sekä korkeakoulun koulutuspäällikkö, jonka sydäntä lähellä on reilu työelämä, koulutuksen tasa-arvo, saavutettavuus ja esteettömyys sekä sosiaalinen oikeudenmukaisuus.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *