Kuntavaalit 2021

Olen ehdolla kuntavaaleissa Kuopion kaupunginvaltuustoon, koska haluan asua sellaisessa Kuopiossa, jossa panostetaan asukkaiden hyvinvointiin. Haluan olla vaikuttamassa kotikaupunkini ja sen asukkaiden sujuvaan arkeen. Minua kiinnostaa, ja haluan olla mukana päättämässä, minne kaupunkimme rahat käytetään sekä mihin ja miksi, milloinkin halutaan panostaa. Minulle tärkeitä asioita ovat työ ja koulutus sekä saavutettavuus ja yhdenvertaisuus.

Minun vaaliteemani voi tiivistää oikeastaan yhteen sanaan: saavutettavuus. Minun Kuopioni ja hyvän elämän pääkaupunki tarjoaa kaikille toimivan perusterveydenhuollon ja on saavutettava niin liikenteen, asumisen, harrastamisen kuin kasvokkaisten ja digitaalisten palveluiden sekä vuorovaikutuksen suhteen. Kuopion tavoitteena on olla vuonna 2030 hyvän elämän pääkaupunki. Tuon tavoitteen toteutuminen edellyttää sitä, että kaikkia meitä asukkaita kuullaan, meistä huolehditaan ja otetaan myös mukaan päätöksentekoon ikään katsomatta.

Olen työskennellyt koko työurani vähemmistöjen sekä erityislasten ja -nuorten parissa, joten luonnollisesti myös vähemmistöjen asioiden ajaminen on minulle tärkeää. Myös vähemmistöjen ja vammaisten ihmisoikeuksia sekä itsemääräämisoikeutta on aidosti kunnioitettava. Mielestäni valtuustossa tulee olla erilaisen taustan omaavia, eri ikäisiä naisia ja miehiä, jotta päätökset ja niiden vaikutukset tulevat pohdittua tasapuolisesti mahdollisimman monen erilaisen kuopiolaisen näkökulmista. Päätöksenteossa on muistettava myös vähemmistöt ja vammaiset. Uskon, että kaikkiin ongelmiin löytyy ratkaisut, kun niistä keskustellaan avoimesti ja asiallisesti.

Olen toiminut Kuopion kunnallispolitiikassa miltei 9 vuoden ajan. Olen ollut jäsenenä niin joukkoliikennelautakunnassa, keskusvaalilautakunnassa kuin vammaisneuvostossa. Olen Savo-Karjalan piirin demarinaisten puheenjohtaja. Koulutustaustaltani olen tulkki, opettaja ja filosofian maisteri (kieli- ja viestintätiede). Päivätyössäni toimin koulutuspäällikkönä ammattikorkeakoulussa. Toimin työssäni tulkkauksen koulutuksen pedagogisen ja hankehenkilöstön esimiehenä Kuopiossa ja Helsingissä. Tehtävieni pääpaino onkin nimenomaan tulkkauksen koulutusalan esimiestehtävissä. Lisäksi työhöni kuuluu koulutus- ja TKI-toiminnan organisointi, hallinnointityö ja kumppanuusverkostotyöskentely.

Työkokemukseni niin nuorena koulunkäyntiavustajana kuin sittemmin tulkkina, opettajana, lehtorina, projektipäällikkönä ja koulutuspäällikkönä antavat hyvän tieto- ja kokemuspohjan olla mukana kehittämässä kotikaupunkiani ja Suomea. Kuopio on syntymäkaupunkini, jossa olen viettänyt myös suurimman osan opiskeluajastani. Opiskellessani vietin aikaa myös Jyväskylässä ja Joensuussa sekä maailmalla, esimerkiksi Englannissa ja Namibiassa. Kotini on silti aina ollut Kuopiossa. Olen asunut Kuopiossa useilla eri alueilla: Saarijärvellä, Männistössä, Julkulassa, Petosella, Linnanpellolla, Puijonlaaksossa ja Vehmasmäessä. Tällä hetkellä kotini on kivenheiton päässä Mualiman navalta eli Kuopion kauppatorin kainalossa keskustassa.

Olen motivoitunut antamaan osaamiseni Kuopion kaupunkipolitiikan hyväksi. Toivottavasti saan sinun luottamuksesi kuntavaaleissa!

Miltä sinun Kuopiosi näyttää? Kerro se minulle! Minun Kuopiostani ja vaaliteemoistani voit lukea tarkemmin sivujeni Kuntavaalit 2021 -osion alta. Ole kanssani #luomassatulevaisuutta!

Pidetään yhteyttä!