Elämää Savossa / Savo-Karjalan SDP:n piirikokous,  Politics Category

Vau! Minut asetettiin ehdolle puoluehallitukseen Kuopiosta


Aurinkoisena päivänä 13.6.2020 kokoonnuimme ensimmäistä kertaa Savo-Karjalan SDP:n piirikokoukseen Teamsilla. Olen ollut piirikokousedustajana Kuopiosta usein, mutta nyt ensimmäistä kertaa etäedustajana. Pomppu oli myös kuulolla piirimme pj. Tiina Kaartisen avatessa kokouksen. Kokouksessa käsittelimme piirikokouksen kannanoton sekä kuulimme kuntaministeri Sirpa Paateron poliittisen tilannekatsauksen. Kevätpiirikokouksessaan Savo-Karjalan Sosialidemokraatit tekivät myös henkilöesitykset SDP:n puoluekokoukselle puoluevaltuuston ja puoluehallituksen jäsenistä. Puoluevaltuustoon esitetään 5 henkilöä ja heille 5 varajäsentä. Puoluehallitukseen esitetään 2 henkilöä (puoluehallituksessa ei ole varajäsenjärjestelmää).

Iloisena ja kiitollisena saan kertoa, että Savo-Karjalan SDP päätti tänään piirikokouksessaan esittää puolueemme puoluehallitusehdokkaiksi kansanedustaja Seppo Eskelistä Joensuusta ja minua Kuopiosta. Kiitos luottamuksesta! Olen hurjan tyytyväinen jo siitä, että minut asetetaan ehdolle. Jään hyvillä mielin odottamaan elokuun puoluekokousta Tampereella ja ilman muuta olen valmis puoluekokouksen esittämiin tehtäviin. Tietenkin myös toivon, että laajana piirinä Savo-Karjala saa edelleen puoluehallituspaikat molempiin maakuntiin ja näin pääsemme Sepon kanssa tekemään töitä suuren piirimme hyväksi.

Mualiman navalla asuva kaupunginvaravaltuutettu (sd.) sekä käsitöitä arvostava ei-käsityötaitaja, jonka varpaat täti pitää lämpimänä neulomalla upeita villasukkia niin arkeen, töihin kuin yöunille. Eläinrakas hallitusammattilainen (HHJ), joka viihtyy stand up -keikoilla, viinikerhossa sekä vesijumpassa ja (liian harvoin) salilla. Ihmisoikeuksien ja yhdenvertaisuuden puolustaja, kaverikoiraohjaaja sekä korkeakoulun koulutuspäällikkö, jonka sydäntä lähellä on reilu työelämä, koulutuksen tasa-arvo, saavutettavuus ja esteettömyys sekä sosiaalinen oikeudenmukaisuus.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *