Mielipidekirjoitus / Viikko Pohjois-Karjala,  Politics Category

Savo-Karjalan demarinaiset katsovat tulevaan


Kirjoitin ajatuksiani Viikko Pohjois-Karjala -lehden ensimmäisessä numerossa 1/2021, jossa esiteltiin Savo-Karjalan piirin Demarinaisten uusi hallitus.

Syyskuun 2020 lopulla pidetyn Savo-Karjalan naispiirikokouksen puheenjohtajana toimi kunnallisneuvos Marja-Liisa Tykkyläinen, joka puhui kokousväelle erityisesti positiivisen ajattelun merkityksestä. Olen samaa mieltä sen tärkeydestä. Esimerkiksi positiivisen palautteen antamisella on uskomaton voima, jonka toivoisin muistettavan myös poliittisessa toiminnassa. Olemme kaikki ihmisiä eikä ketään meistä ole rakennettu siten, että otamme mielellämme vastaan vihaa ja haukkumista. Olen itse kokenut, että erityisesti naisten välinen solidaarisuus antaa voimaa ja sitä täytyisi voida vahvistaa entisestään. Mielestäni naisten täytyy pitää yhtä myös yli puoluerajojen. Keskustelimme Savo-Karjalan piirin demarinaisten kanssa vuoden lopussa järjestäytymiskokouksessamme, miten useat voivat kokea käsitteen feminismi vieraana tai liki kirosanana, jonka perimmäinen tarkoitus on nostaa naiset miesten yläpuolelle. Siitä ei ole kyse. Käytettiinpä mitä käsitettä tahansa niin ajattelen, että tärkeintä on edistää politiikassa aitoa sukupuolten välistä tasa-arvoa, ja kun saamme naiset samalle viivalle miesten kanssa, niin teemme samalla työtä myös miesten eteen. Tutkimusten mukaan naisten lähtökohdat osallistua politiikkaan on kuitenkin miehiä heikompaa. Naiset ovat niin Suomessa kuin Keski-Euroopan maissa myös miehiä vähemmän kiinnostuneita politiikasta. Naiset eivät myöskään ikävä kyllä usko omiin kykyihinsä vaikuttaa poliittiseen päätöksenkykyyn samalla tavalla kuin miehet. Onneksi kuitenkin maailmanlaajuisesti on nähtävissä, että mm. koulutustason nousu lisää poliittista kiinnostuneisuutta myös naisten osalta. Politiikassa ajatellaan usein, että valta täytyy ottaa, sitä ei anneta. Näin varmasti onkin, mutta politiikka ei missään nimessä ole yksilölaji. Politiikka on joukkuelaji, jossa jokaista naista, miestä ja muunsukupuolista tarvitaan. Politiikkaa tehdään yhdessä ja minä haluaisin, että demareitten naisliike on sellainen, jossa mahdollisuuksia ja siten myös valtaa annetaan. Esimerkiksi nuoret tai vähemmistöihin kuuluvat naiset täytyisi huomioida nykyistä paremmin ja antaa vaikuttamisen paikkoja heille itselleen. Haluan toivottaa teille jokaiselle edellistä parempaa alkanutta uutta vuotta ja intoa kohti kuntavaalivuotta 2021!

Tytti Luoma

Puheenjohtaja, Savo-Karjalan Sosialidemokraattinen Naispiiri

Koulutuspäällikkö, Humanistinen ammattikorkeakoulu

Mualiman navalla asuva kaupunginvaravaltuutettu (sd.) sekä käsitöitä arvostava ei-käsityötaitaja, jonka varpaat täti pitää lämpimänä neulomalla upeita villasukkia niin arkeen, töihin kuin yöunille. Eläinrakas hallitusammattilainen (HHJ), joka viihtyy stand up -keikoilla, viinikerhossa sekä vesijumpassa ja (liian harvoin) salilla. Ihmisoikeuksien ja yhdenvertaisuuden puolustaja, kaverikoiraohjaaja sekä korkeakoulun koulutuspäällikkö, jonka sydäntä lähellä on reilu työelämä, koulutuksen tasa-arvo, saavutettavuus ja esteettömyys sekä sosiaalinen oikeudenmukaisuus.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *