Elämää Savossa / PeeÄssän vaalit,  Politics Category

PeeÄssän edustajisto 2020-2024 valittu: Se on pienestä kii!


”Niin pienestä kii, se on pienestä kii.. ”

Samuli Edelmann oli nuorena fanitukseni kohde. Notkuimme kavereitten kanssa Hotelli Puijonsarven aulassa odottamassa, josko näkisimme hänestä vilauksen, kun hän oli keikalla Kuopiossa. Osasin kaikki Samulin biisit ulkoa. Jostain sieltä alitajunnasta alkoi taasen hänen biisi soida, kun tänään saimme PeeÄssän vaalien tulokset (joissa olin ehdolla entisellä nimelläni). Sain 170 ääntä, kun viimeisin alueeltamme valittu sai 177 ääntä. Olen kuitenkin todella tyytyväinen ja tästä on hyvä jatkaa. Tuntuu mukavalle, että noin moni henkilö luotti ainokaisen äänensä minulle. Kiitos!

 

Olin ehdolla PeeÄssän edustajistoon, koska olen asiakasomistaja ja olisin edustanut meitä tavallisia kuluttajia, jotka käyttävät erilaisia S-ryhmän palveluita. Osuuskaupalla on mielestäni tärkeä rooli alueemme elinvoiman kannalta. Minä arvostan toiminnan läpinäkyvyyttä, vastuullisesti tuotettuja tuotteita sekä henkilöstön hyvinvointiin panostamista. Myös kauppojen saavutettavuus ja erilaisten asiakkaiden huomioiminen on tärkeää. Esimerkiksi pyörätuolilla tai valkoisen kepin kanssa tulee päästä liikkumaan kaupoissa helposti. Ennen vaaleja pohdin, mitkä asiat minulle on tärkeitä ja koostan ne tähän teille tiedoksi. Minä kannatan sitä, että S-ryhmä myy turvallista, puhdasta ruokaa ja toisi myyntiin nykyistä enemmän lähiruokaa sekä lisäisi edelleen yhteistyötä paikallisten tuottajien kanssa. Itselleni tärkeää on myös nuorten työllistymisen edistäminen.

 

S-ryhmän laajentumisen sijaan minusta heidän tulee panostaa ensisijaisesti laatuun. Ajattelen, että mahdollinen toiminnan laajentaminen uusille toimialoille ei siis saa tapahtua jo olemassa olevien toimialojen kustannuksella. Edullinen ostoskori on tavoiteltava asia, mutta siinäkin asettaisin laadun etusijalle. S-ryhmä voi panostaa suomalaisten työllistämiseen ja myydä meille turvallista sekä puhdasta ruokaa, joka on vastuullisesti tuotettua. Tulevaisuudessa toivon, että pakkausmerkintöihin tulee edelleen tarkennusta. Tai ainakin nopeutta. Eli toivoisin, että merkinnät on niin helposti näkyvissä, ettei kaupassa tarvitse tutkia jokaista tuotetta useita minuutteja, vaan kuluttajana saan ostopäätökseni tueksi tarvitsemat tiedot nopeasti. Hävikkiruokaa vähentäviä keinoja täytyy miettiä edelleen tarkemmin. On meidän kaikkien etu, jos ruokahävikkiä vähennetään.

 

Kauppa- ja huoltoasemapalveluiden saavutettavuus on mielestäni turvattava niin taajamissa kuin maaseudullakin. Lähikauppojen olemassaolo säästää ihmisten aikaa, lyhentää autoilumatkoja ja vähentää niin polttoainekustannuksia kuin päästöjä. Onneksi meidän kaikkien ei tarvitse olla edustajistossa tai edes omistaa S-korttia, sillä kokemukseni mukaan vaikutusmahdollisuus ei ole aina sidottu jäsenyyteen. Esimerkiksi tietyn tuotteen pyytäminen myyntiin haluamaansa kauppaan ei ole jäsenyydestä kiinni, mikä on hyvä asia. Tuota olen ainakin itse harrastanut jonkin verran. Katsotaan, miten nopeasti toivomani gluteenittomat patukat tulee lähikauppani valikoimaan. Vai tuleeko. Kiitos vielä kerran kaikille äänestäneille! Oli pienestä kii, mutta jokainen saamani ääni lämmitti sydäntäni!

Mualiman navalla asuva kaupunginvaravaltuutettu (sd.) sekä käsitöitä arvostava ei-käsityötaitaja, jonka varpaat täti pitää lämpimänä neulomalla upeita villasukkia niin arkeen, töihin kuin yöunille. Eläinrakas hallitusammattilainen (HHJ), joka viihtyy stand up -keikoilla, viinikerhossa sekä vesijumpassa ja (liian harvoin) salilla. Ihmisoikeuksien ja yhdenvertaisuuden puolustaja, kaverikoiraohjaaja sekä korkeakoulun koulutuspäällikkö, jonka sydäntä lähellä on reilu työelämä, koulutuksen tasa-arvo, saavutettavuus ja esteettömyys sekä sosiaalinen oikeudenmukaisuus.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *