Elämää Savossa / Kuntavaalit,  Politics Category

Kaupunginvaltuuston ensimmäinen kokous ja luottamushenkilövalinnat


Kuopion kaupunginvaltuuston juuri valittu uusi puheenjohtaja SDP:n kansanedustaja Tuula Väätäinen avasi uuden valtuustokauden ja Kuopion kaupungin poliittisen syksyn maanantaina 9.8.2021. Ensimmäisessä valtuuston kokouksessa käsittelyssä oli muun muassa luottamustehtävävalinnat ja ilmastoaloite. Käsittelyssä oli aloite ilmastohätätilan julistamisesta Kuopioon, kuten esimerkiksi Helsingin kaupunki on tehnyt. Aloitteella olisi ollut vahva symbolinen merkitys ja se olisi ollut kustannusneutraali. Asiasta käytiin salissa välillä melkoisen kipakkaakin keskustelua. Käsitteenä ”ilmastohätätila” aiheutti monenlaisia tunteita, osan mielestä käsite on juuri paikallaan ja osan mielestä ilmaisu on liian vahva. Lopputulema oli, että aloitetta ei hyväksytty eli ilmastohätätilaa ei julistettu. Myös Kuopion kaupungin vastineessa esitettiin, että ilmastohätätilaa ei julisteta.
 
Kaupunginvaltuuston ensimmäisessä kokouksessa vahvistettiin lisäksi luottamushenkilövalinnat. Kuopion kaupunginvaltuusto sinetöi pj. Väätäisen johdolla myös Kuopion perusturva- ja terveyslautakunnan jäsenet. Saan kunnian toimia lautakunnan varapuheenjohtajana. Kiitos luottamuksesta!
 
Kyseessä on historiallinen kausi, sillä osa tämän lautakunnan tehtävistä siirtyy kahden vuoden päästä Pohjois-Savon hyvinvointialueelle. Alamme siis jo nyt valmistautua maakuntavaaleihin. Vaalipäivä on jo su 23.1.2022. Kampanja-aikahan on virallisesti jo alkanut! Tästä elokuusta kuitenkin lähtee taas syksy ja uusi poliittinen kausi käyntiin! Hyppää mukaan seuraamaan Kuopion kaupunkipolitiikkaa. Muistathan myös kertoa ajatuksistasi matalalla kynnyksellä! Tavoitat minut täältä kotisivuiltaniFB:sta tai esimerkiksi IG:sta.
 
Pidetään yhteyttä!

Mualiman navalla asuva kaupunginvaravaltuutettu (sd.) sekä käsitöitä arvostava ei-käsityötaitaja, jonka varpaat täti pitää lämpimänä neulomalla upeita villasukkia niin arkeen, töihin kuin yöunille. Eläinrakas hallitusammattilainen (HHJ), joka viihtyy stand up -keikoilla, viinikerhossa sekä vesijumpassa ja (liian harvoin) salilla. Ihmisoikeuksien ja yhdenvertaisuuden puolustaja, kaverikoiraohjaaja sekä korkeakoulun koulutuspäällikkö, jonka sydäntä lähellä on reilu työelämä, koulutuksen tasa-arvo, saavutettavuus ja esteettömyys sekä sosiaalinen oikeudenmukaisuus.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *